perjantai 20. toukokuuta 2011

Pesukoneen ja kuivausrummun teko-ohje

Tässä pesukoneen ja kuivausrummun teko-ohje, jonka lupasin aikaisemmin.

Tein rungot niinkin paksusta puulevystä kuin 5 mm. Ohuempikin käy vallan hyvin, mutta paksuudesta ei kuitenkaan ollut mitään haittaa. Runko on leveydeltään 5 cm. Sen syvyys on myös 5 cm ja korkeus 7 cm.

Etulevyihin tein reiät poraamalla pieniä reikiä ympyrän kehälle vieri viereen. Sitten tasoitin reunan puukolla. Vaikka reuna jäisi hieman epätasaiseksi, niin se ei näy.

Minulla oli käytössä runkojen rakentamiseen kierrätyspuulevyä, joten jouduin maalaamaan ne 6 kertaa, jotta sain vanhan värin peittoon. Maalina minulla oli Plaidin valkoinen akryylimaali. Pinnasta ei tule kiiltävä kuten oikeissa kodinkoneissa. Liian kiiltävistä maaleista varoitellaan aina minien maalaamisen yhteydessä, joten sekin oli minulla mielessä, kun valitsin maalia.

Etulevyjen aukkojen reunat maalasin Toytan tummanhopeanharmaalla automaalilla.

Etuseinien aukon etu- ja takapuolelle laitoin kummallekin puolelle jostakin pakkauksesta leikkaamani, kohtuullisen tukevat muovipalat. Näin minusta syntyi paremmin sellainen syvyysvaikutelma, joka on 1:1 koneiden luukuissa. Etupuolen muovi kannattaa leikata luukun kehys kaavana, jotta se on taatusti pienempi kuin kehys.

Luukun kehys on musta, kuminen tiivisterengas. Renkaan koko ulkokehän halkaisijasta mitattuna on 2,4 cm. Maalasin sen ennen paikoilleen liimausta Toyotan automaalilla. Luukun kädensija on rintaliivin hakasen osa. Poistin hakasesta muovipäällysteen ja maalasin samalla automaalilla.

Koneiden pyöreät nappulat ovat katkaistuja nuppineulan päitä. Jätin nupin lisäksi 3 mm:ä neulaa, jotta sain painettua ne kiinni puuhun. Nuppineulojen päät saattavat olla yllättävänkin eri kokoisia. Kannattaa etsiä mahdollisimman pieniä nuppineularasiasta.

Valitsinpyörät ovat kuivaneiden tussejen päistä mattopuukolla leikattuja muovikappaleita.

Koneiden merkit olen leikannut mainoslehdestä (nämä Hobby Hallin kuvastosta). Olen lakannut ne läpinäkyvällä kynsilakalla sen jälkeen, kun liima oli kuivunut.

Liimana olen käyttänyt kaikissa kohdin Aleene's Tacky Glue -liimaa.

Koneiden jaloiksi leikkasin 1x1 cm:n palat n. 1,5 mm:n pahvista. Minusta koneet näyttävät paremmilta niiden kanssa kuin ilman.

1 kommentti:

  1. Ompa hienot! On noissa ollut väkertämistä ja jälki on tosiaankin hieno.
    Kiitos ohjeesta =0}

    VastaaPoista